Palvelut

Tuloksellista suoramyyntiä ilman selittelyjä.

llk sales palvelut

Liikkuva suoramyynti

Meillä LLK Salesilla on takana vuosien kokemus myyntityöstä, jonka olemme nyt jalkauttaneet eteenpäin.

Me olemme LLK Sales – kokenut ja asiantunteva myyntitoimisto, jonka avulla myynnin ulkoistaminen tuottaa tuloksia. Olemme olleet alusta asti askeleen edelleen siinä, miten liikkuvien myyntipisteiden myötä voi harjoittaa tuloksellista myyntiä asiantuntevasti, laadukkaasti ja asiakasystävällisesti.

Myyntialueemme käsittää koko Suomen. Teemme töitä pääasiassa päivittäistavarakaupoissa, tapahtumissa sekä kauppakeskuksissa. Toimintamme on siten joustavasti sovitettavissa erilaisiin ympäristöihin.

Tällä hetkellä pääasiakkaanamme toimii Elisa, jonka kanssa olemme tehneet tiivistä yhteistyötä alkumetreiltä lähtien.

llk sales palvelut
llk sales suoramyynti

Toimintaamme ohjaavat tulokset…

Myyntiä voi verrata monessa mielessä urheiluun. Molemmissa yksi asia on varma: loppupeleissä vain tulos ratkaisee. Siksi meidän toimintamme elää ja hengittää hyvistä tuloksista.

Meillä tuloksellisuus näyttelee arjessa isoa roolia. Seuraamme myyjiemme kehitystä päivittäisellä tasolla, ja sparrailemme kaksin tai vaikka koko tiimin kesken. Lisäksi palkitsemme kuukauden onnistujat reilusti ja motivoivasti, emmekä jätä pulaan haasteiden ilmaantuessa.

Toimintamme on hyvin kustannustehokasta asiakkaillemme. Loppuasiakkaan nimi löytyy sopimuspaperista asiakkaallemme poikkeuksellisen halvalla kustannushinnalla. Ja itse loppuasiakas poistuu hymy kasvoilla mukavan asiakaskokemuksen kanssa kotia kohti.

Tuloksekkaasta toiminnasta mainittakoon vielä, että myimme viime vuonna pääasiakkaamme operaattoripalveluita puolentoista miljoonan euron edestä. Suhteellisen nuorena ja toistaiseksi pienehkönä toimijana voimme sanoa olevamme ylpeitä tuloksesta – ja ennen kaikkea loistavaa työtä tehneistä myyjistämme.

…ja laatu

Toimintamme ja myyjiemme laadukkuus näkyy siinä, miten vähän meille sataa negatiivista palautetta. Joskus niitäkin tulee, se kun on varsin luonnollista ja jopa väistämätöntä.

Me uskomme avoimuuteen ja siihen, ettei mitään lakaista maton alle. Käymme aina kaikki asiakkailtamme ja loppuasiakkailta tulevat palautteet myyjäkohtaisesti läpi. Uudelleenkontaktoimme asiakkaan, ja selvitämme asian sekä otamme tarvittavat opit mukaan. Vain sillä tavoin myyjämme kehittyvät, ja toimintamme laadukkuus pysyy jatkuvana.

Jokainen myyjämme opetetaan alusta asti siihen, että kaikki tehdään niin kuin on sovittu. Puhtaassa ja rehdissä kaupankäynnissä ei kukaan häviä.

llk sales suoramyynti
llk sales suoramyynti

Positiivinen brändimielikuva

Vaikka kuinka löisi euroja tiskiin fiineihin mainoskuviin, trendikkäisiin brandbookeihin tai olisi saanut median syömään kädestä, ei mikään lopulta ole brändimielikuvan kannalta toimivampi asia kuin hyvä asiakaspalvelu. Juuri siksi asiakaslähtöisiin myyjiin kannattaa panostaa, olipa kuinka korkealla myyntitasanteella tahansa.

Ensiluokkaiset myyjämme edesauttavat positiivisen brändimielikuvan luomista päivittäisessä tekemisessä. Meillä on aina tekemisen keskiössä loppuasiakas, ja miten hän näkee sen brändin, jonka logo myyjällämme komeilee paitansa rintapielessä.

Toisin sanottuna, tuloksellisen myynnin kyljessä tarjolla on runsaasti positiivista näkyvyyttä ja mielikuvan rakentamista. Ei hassumpi diili, vai mitä?

Eiköhän aleta hommiin!

Suoramyynti ei ole koskaan pois muodista. Oikeasti laadukkaat tekijät vain ovat usein harvassa, mutta onneksi meitä poikkeuksiakin on. Ota meihin rohkeasti yhteyttä, niin etsitään paras ratkaisu ja nautitaan hyvistä tuloksista!